Välittämisen päivänä PE 28.11.2025 klo 13
Kyllä isä osaa -päivänäytös.
Liput eläkeläisille vain 8€ (muille 11€)!
Paikkoja ei voi varata etukäteen.
Järjestäjät Ähtärin kaupunki ja Sun Kino
"Välittämisen päivä on vuosittainen tapahtuma- ja teemapäivä, jonka tarkoituksena on innostaa ja kannustaa kaikenikäisiä ihmisiä välittämään toisistaan ja etenkin ikäihmisistä arjessa. Päivää vietetään aina marraskuun viimeisenä perjantaina.
Vuonna 2025 välittämisen päivää vietetään perjantaina 28.11.2025. Päivän suojelijana toimii psykologi, filosofian lisensiaatti Pirkko Lahti.
Jokainen meistä voi olla iäkkäälle ihmiselle ainoa kontakti päivän tai koko viikon aikana. Sillä, mitä kohdatessa tapahtuu, on merkitystä. Kuuntelemalla ja auttamalla voimme osoittaa, että välitämme. Voimme luoda toiveikkuutta ja hyvää mieltä ystävällisillä sanoilla tai aivan pienilläkin teoilla. Voimme tuoda täysin vieraallekin ihmiselle hyvän mielen ja kokemuksen huomatuksi ja kohdatuksi tulemisesta."
Kyllä isä osaa Lapissa jatkaa suomalaisten rakastaman perheen elokuvaseikkailuja tällä kertaa Lapissa. Menestyselokuvan jatko-osassa isä ja äiti pakenevat jouluvalmisteluja Lappiin, mutta rauha on tipotiessään, kun lapset seuraavat perässä. Kun Jussin uusi tyttöystävä Viktoria paljastuu miljonäärin ainoaksi lapseksi isä tekee kaikkensa, että perhe tekisi mahdollisimman hyvän vaikutuksen uuteen miniäehdokkaaseen. Kun yllätykset seuraavat toisiaan, isän on laitettava kaikki ”osaamisensa” peliin.