Siirry sisältöön
70 on vain numero

Seuraavat näytökset

Kauppias

Kino Kyntäjä / Sun Kinoinfo@sunkino.fi0400-570507Y-tunnus:2528038-7Kauppiaan ehdot

70 on vain numero on Johanna Vuoksenmaan uusi komedia, jonka pääroolissa  iskelmätähti Seija Kuulana loistaa Hannele Lauri.

70 on vain numero kertoo lämpimän komediallisella tavalla suositun naisartistin Seija Kuulan kasvutarinan. Vaikka jumalattaret eivät täytä vuosia, tuo rakkaus eteen asioita, joissa ikä onkin voimavara eikä rasite. Elokuva on kunnianosoitus suomalaisille naisartisteille ja elokuvassa kuullaan useita koko kansan rakastamia hittejä.

Ohjaaja Johanna Vuoksenmaa kertoo elokuvansa valloittavasta päähenkilöstä: ”Seija Kuula on megatähti, iskelmäkuningatar potenssiin kaksi. Seija on tottunut siihen, että maailma tottelee häntä ja hänellä on keinonsa saada se taipumaan tahtoonsa. Kun suorapuheisen Seijan elämässä tapahtuu jotain, se päätyy takuuvarmasti otsikoihin. Seksikäs, itsevarma ja karismaattinen olemus saa kanssaihmiset lumoutumaan, mutta se millainen Seija on julkisivunsa takana oikeasti, paljastuu elokuvassa.”

Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Johanna Vuoksenmaa ja se on hänen ihmissuhdetrilogiansa päätösosa. Aiemmat elokuvat 21 tapaa pilata avioliitto ja Viikossa aikuiseksi ovat saaneet yhteensä yli puoli miljoonaa katsojaa elokuvateattereissa. Elokuvan tuottaa Dionysos Films Oy, joka on tuottanut myös aiemmat Johanna Vuoksenmaan elokuvat ja mm. elokuvat Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! ja Aurora sekä tv-sarjat Ex-onnelliset ja Karppi. Dionysos Filmsin tuottajina ovat osakkaat Riina Hyytiä, Nina Laurio ja Leena Mäenpää-Bentley.